Sivupolulla / Sidetracks

Päivän toinen blogimerkintä kertoo bändeistä, jotka liittyvät tavalla tai toisella Amorphikseen; näissä kokoonpanoissa nimittäin vaikuttaa sekä nykyisiä että entisiä jäseniä.


Tomi Joutsenen laulua kuullaan myös lohjalaisen Sinisthra-yhtyeen riveissä. Tähän mennessä Last of the Stories of Long Past Glories (2005) on ainoa täyspitkä studioalbumi. Tuttuun tapaan Tomi tulkitsee niin puhtailla lauluilla kuin aggressiivisemmallakin tyylillä.

Melodista death metallia soittava Barren Earth muistuttaa hyvinkin paljon vanhasta Amorphiksesta, toisaalta tämänkin bändin musiikissa kuuluu noita folk- ja progevaikutteita. Bändissä vaikuttaa myös kaksi entistä Amo-jäsentä, basisti Olli-Pekka Laine ja kosketinsoittaja Kasper Mårtenson. Keulilla häärii Swallow the Sunista tuttu Mikko Kotamäki.
Tähän mennessä bändi on ehtinyt julkaista vain kaksi albumia, jotka ovat The Curse of the Red River (2010) ja tuore The Devil's Resolve. Maaliskuussa bändi käväisi kotikaupungissani, joten luonnollisesti menin heidän keikkansa tsekkaamaan. Ja hyvinhän se soitto kulki!

Tässä biisissä säkkipilliä soittaa muuten Korpiklaanin riveissä vaikuttanut multi-instrumentalisti Hittavainen.

These bands are related to Amorphis somehow.

Sinisthra is another band where Tomi Joutsen sings. I have the album Last of the Stories of Long Past Glories and it's really good one.

Barren Earth is a Finnish melodic death metal band (with some influences from folk music and progressive rock), founded by Olli-Pekka Laine, the former Amorphis bassist. There's familiar guy also on keyboards, Kasper Mårtenson. Mikko Kotamäki, the vocalist, is familiar from Swallow the Sun. The band is even described as "a super group" (but at least I hate such word), since the line-up contains so many well-known Finnish metal musicians. But so far they have released only two albums, Curse of the Red River and brand-new The Devil's Resolve.
Well, it's even said that music-wise Barren Earth is like "a younger brother of Amorphis". Maybe due to the similar kind of guitar playing and keyboards do remind of Tales from the Thousand Lakes... duh, it was Kasper who played on that album as well!

Lapsuusmuistoja / Childhood memories

Musiikki-innostukseni on syntynyt jo varhain, vaikka lapsena tykkäsinkin lähinnä yksittäisistä biiseistä usealta eri artistilta. Toisaalta muutamalta bändiltä tiesin enemmänkin biisejä ja niitä diggailinkin kovasti. Eniten tunnuin tykkäävän 70- ja 80-luvun popista ja rockista, varmaankin siksi kun vanhempani kuuntelivat paljon tällaista musaa ja sitä kautta nämäkin bändit tulivat minulle tutuksi. Varmasti olen tietämättäni saanut Pink Floydiakin kuulla, sillä se "hassu musa mitä iskä kuunteli" olikin juuri progerockia, mitä näin "vanhemmalla iällä" olen alkanut arvostamaan...

Eli tällä kertaa esittelyvuorossa on bändejä joista lapsena tykkäsin erityisen paljon - ja arvostan edelleenkin!

Queen oli ensimmäinen bändi mitä koskaan tiesin. Legendaarinen rockbändi ja Freddie Mercurylla on niin ikään legendaarinen ääni. Meillä on edelleenkin kolme levyä sisältävä The Platinum Collection ja sitä tulee säännöllisin väliajoin luukutettua. Kokoelmahan sisältää näitä legendoja kuten Bohemian Rhapsody ja The Show Must Go On, mutta myös hieman vähemmälle huomiolle jääneitä kipaleita. Mutta nämä seuraavatkin biisit ovat varmasti monelle tuttuja.

Miten niin monet legendaariset rockbändit sattuvat olemaan brittiläisiä? Floyd, Queen - ja Dire Straits. Meillä on kokoelmalevy tältäkin bändiltä ja erityisesti seuraavista biiseistä tulee lapsuus mieleen. Niin, ja kitaristi Mark Knopflerilla on mielestäni hieno soittotyyli!

Tämä biisi sai minut pikkuisena rakastumaan saksofonin ääneen:

Leevi and the Leavings on legendaarista poprockia, ja heidän biisejään olen saanut kuulla jo pienestä pitäen. Meiltä löytyy edelleenkin kokoelma Keskiviikko - 40 ensimmäistä hittiä.

Ja tämä oli ajankohtainen biisi joka kesä kun lähdettiin mökkireissulle Itä-Suomeen...

I have loved music since a child, but back then I liked rather single songs from various artists than specially some band. I liked mainly 70's and 80's rock-and pop music, maybe because my parents listened to that kind of music and therefore I was hearing this stuff as well. Probably I have heard even tunes of Pink Floyd, because "the funny music that dad was listening to" was precisely progressive rock...

But there was some bands I really liked and knew a lot songs of theirs. And I still appreciate these ones!

Queen was the first band I ever have known. Legendary rock band and Freddie Mercury has legendary voice as well.

Dire Straits is yet another well-known rock band from England (just like Pink Floyd and Queen) and Mark Knopfler is a gifted guitar-player. And as I child I fell in love with the sound of saxophone, because of their song called Your Latest Trick.

But Leevi and the Leavings is legendary Finnish poprock band from 80's and 90's. They were the first Finnish band I knew. Their lyrics are quite a humorous stuff - but as I child I wasn't aware of their wretchedness, heh.

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Luettele mielestäsi 5 parhainta bändiä/artistiä.
 - Amorphis, totta kai. Seuraavina tulevat (suomenkielinen) Indica ja Värttinä.

Sitten onkin hankalampaa; on paljon hienoja bändejä ja albumeja, joita ei kuitenkaan osaa laittaa
mihinkään järjestykseen...

2. Luettele 5 mielestäsi huonointa bändiä/artistia.
- Cheek, Petri Nygård, Rihanna, Justin Bieber ja Rebecca Black aiheuttavat suurimmat inhonväristykset.

3.Millon tehtiin paras musa?
- Kuuntelemieni bändien / artistien perusteella aina 70-luvulta tähän päivään asti.



4.Maailman turhin laulaja koko planeetalta?
- Paris Hilton. Että ihan "laulajaksi" piti tämänkin turhan julkkiksen alkaa...

5.Kenen musiikkia kuuntelet tällä hetkellä?
 - Indican suomenkieliset levyt (erityisesti Tuuliset tienoot) ovat kovassa kuuntelussa keväisin ja kesäisin. Myös Kate Bushin The Kick Inside kuuluu kesämusiikkeihini. Myös Värttinän Ilmatar on viihtynyt stereoissani viime aikoina.



6.Kenen musiikkia kuuntelet yleensä eniten?

 - Katso ensimmäisen kysymyksen vastaus.



7.Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet?

1.Heviä, Rajua-Rockia, muuta rajua musiikkia
2.Klassista
3. Räppiä tai/ja Hip-Hopia
4.Poppia tai/ja Rockia
5.Olen kaikkiruokainen musiikissa (tiettyyn rajaan asti...)
6.En kuuntele musiikkia
7.Oopperaa
8.Iskelmää
9.Latinoa
10.Teknoa



8.Musiikki koneella vai levyllä?
- Levyllä. Toisaalta kopioin musat levyiltä koneelle ja edelleen kännykkään. Mutta mieluiten kuuntelen musani levyiltä ja kunnon stereoista. On monta syytä miksi haluan ostaa aitoja levyjä.
Ensinnäkin haluan tukea arvostamiani bändejä ja artisteja, se on minusta täysin itsestäänselvä asia. Lisäksi monet heistä saavat elantonsa musiikista ja varsinkin perheellisille muusikoille tämä on tietenkin tärkeää. 
Minusta on myös mukavaa kun voi selailla kansilehtisiä, lukea lyriikoita ja ihastella upeita kansitaiteita. Näin taiteellisena ihmisenä saatan ottaa jopa inspiraatiotakin näistä kuvista.
Ja minulle itselleni suuri levykokoelmani on suorastaan ylpeyden aihe. :)


9.Paras kotimainen artisti?
-  Katso kysymys 13.



10.Maailman paras laulu?
- Todella vaikea kysymys. Parempi että jätän vastaamatta.



11.Maailman ärsyttävin/huonoin laulu?
- Eiköhän se ole Rihannan Umbrella. Sontsan alla on paljon parempi versio. :)



12.Mainitse mielestäsi vähintään 2 musiikki-alalla ollutta/olevaa legendaa?
- Vähintään kaksi legendaa... Yksi syy miksi arvostan Amorphista, on se että he olivat
 ensimmäisimpiä suomalaisia metallibändejä, jotka ovat niittäneet kansainvälistä menestystä. Lisäksi Amot taisivat olla ensimmäinen bändi Suomessa, joka keksi yhdistää kansanmusa-ja progevaikutteita metalliin. Tällä perusteella vastaukseni voisi olla bändin johtohahmo; kukas muukaan kuin Holopaisen Esa.
Mutta kun alkaa ajattelemaan niin legendaarisia muusikoitahan on iso liuta, aina Kate Bushista Freddie Mercuryyn...
Ja katso myös kohdan 14 vastaus!



13.Kuka on pop-artisti on lähellä sydäntäsi?
- Harvoin innostun mistään pop-artistista niin paljon, että levyjä lähtisin hankkimaan, mutta Chisu ja Jenni Vartiainen tekevät omalla kohdallani poikkeuksen. Joten nämä kaksi kotimaista naisartistia ovat vastaukseni.



14.Kuka on Rockin kunkku?
- "Varsinaista rockia" (esim. Aerosmith tai Mötley Crüe) en oikein kuuntele, vaikka nuo kaksi bändiä kuuluvatkin legendaarisimpiin rockbändeihin. Sen sijaan Pink Floydia arvostan kovasti, tämä bändihän on progerockin ehdoton kuningas ja heiltä löytyy paljon hienoja biisejä. Floyd-kitaristi David Gilmour on myös arvostetuimpia rock-kitaristeja eikä syyttä ollenkaan. Joten vastaukseni on Pink Floyd ja herra Gilmour.



15.Maailman paras albumi?

Jos nyt omista lempibändeistä puhutaan, niin...
Amorphis - Skyforger ja Elegy
Indica - Kadonnut puutarha
Värttinä - Ilmatar

16.Mainitse artistien/bändien nimet joitten keikalla olet ollut tai olet menossa?
 - Amorphis (about parikymmentä kertaa ja yhä jaksaa!) taitaa olla itsestäänselvyys... :)
Indican suhteen minulla on ollut hieman huonoa tuuria - kerran olen heidät nähnyt, mutta siitäkin on jo kohta kolme vuotta! Silloin kun olin vielä alaikäinen, bändi kiersi about jokaisen Suomen klubin ja pizzeriannurkan, mutta täysi-ikäisyyden saavutettuani keikkatahti on hiljentynyt huomattavasti. :( Mutta toivossa sopii elää!
Värttinän olen kerran nähnyt ja kesällä tulen näkemään heidät uudestaankin.
Aiempina vuosina Nightwish, Sonata Arctica ja Stratovarius on tullut nähtyä muutamaan otteeseen.
Ja jos saisin tilaisuuden matkustaa aikakoneella 70-tai 80-luvulle, niin menisin ensimmäiseksi Pink Floydin keikalle. Keikkatallenteista ja kuvista päätellen Floydin konsertit ovat olleet melkoisia spektaakkeleja, joissa visuaalisuus on ollut pääosassa.

Nostalgiatrippailua / Nostalgic bands

Vuosien kuluessa oma ajatusmaailmani ja musamakunikin ovat muuttuneet melko paljon. Tiettyjä bändejä arvostan edelleen niiden nostalgia-arvon vuoksi, vaikka kuunteleminen onkin jäänyt vähemmälle.

Nightwish oli kaikkein ensimmäinen bändi mitä vakavissaan kuuntelin ja siitä alkoi rakkauteni musiikkiin. Tuolloin minulla oli meneillään hieman vaikeammat ajat, mutta tämän bändin musiikista sain voimaa ja jopa inspiraatiotakin.
Huomiota herättänyt laulajanvaihdoskin tapahtui juuri noihin aikoihin (ja Anettehan tuli bändin keuloille keväällä 2007). Minusta on turhaa verrata Tarjaa ja Anettea toisiinsa, molemmat kuitenkin laulavat täysin eri tyylillä ja ovat muutenkin omanlaisia persoonia. Kummatkin ovat omalla tavallaan hyviä!
  Myöhemminkin olen Nightwishin tekemisiä seuraillut ja käynyt muutamilla keikoilla. Niin se on, että nimenomaan tämän bändin musiikista tulevat suurimmat nostalgiafiilikset. Century Child (2002) ja Once (2004) ovat edelleenkin suosikkilevyni bändin tuotannosta.

Tykkään erityisesti noista pitkistä ja monivivahteisista kappaleista - Beauty of the Beast ja Creek Mary's Blood ovat itse asiassa suurimpia suosikkejani Nightwishin koko tuotannosta.
Ja nykyään tykkäilen entistäkin enemmän Nightwishin kansanmusavaikutteisista kipaleista. The Islander on haikea akustinen biisi, ja riehakkaassa Last of the Wildsissa kitarat, viulut ja irkkupillit ottavat toisistaan mittaa. Last of the Wildsista on myös suomeksi sanoitettu versio Erämaan viimeinen, jossa laulaa muuten Indican Jonsu. Sanoitukset ovat kyllä kauniit, mutta Jonsun laulu menee pikkuisen "sössöttämiseksi", aivan kuin hänellä olisi kaiken aikaa pieni kiire. Lieneekö sitten sovituksesta kiinni...

Seuraava bändi josta kiinnostuin oli luonnollisesti Sonata Arctica. Tämän kemiläisen bändin löysin itse asiassa Nightwishin kautta, sillä Tony Kakko oli tehnyt yhteistyötä heidän kanssaan ja sitä kautta Sonata tuli tietoisuuteeni.
Sonata Arctica on siitä erikoinen bändi, ettei kukaan oikein tunnu tietävän mihin genreen heidät voitaisiin laskea. Bändi itse vihaa "power metal" - nimikettä ja Tony itse kuvailee musiikkia melodiseksi metalliksi tai  -rockiksi.
Tony on pääasiallinen säveltäjä ja sanoittaja. Sanoitukset ovat kuin pieniä tarinoita ja kertovat suurimmaksi osaksi ihmissuhteiden monimutkaisuudesta, mutta myös ihmisen ja luonnon välisestä taistelusta.

Debyyttilevyn (Ecliptica, 1999) aikoihin bändi kyllä otti vaikutteita Stratovariukselta, mutta toisen levyn (Silence, 2001) aikoihin Sonata alkoi löytää omaa tyyliään ja otti tietoisen pesäeron esikuvabändiinsä.
Neljäs levy Reckoning Night (2004) otti askeleen "progempaan" suuntaan ja tämä on edelleenkin suosikkilevyni Sonatalta. Viides levy Unia (2007) olikin todella vaikeastilähestyttävä kokonaisuus äkkiväärine melodioineen, mutta lopulta pääsin juonesta kiinni ja hyvä levyhän se on.
The Days of Grays (2009) jatkoi monimuotoista suuntausta, tällä kertaa sinfoniaorkesterin ja Johanna Kurkelan laulun kera.

Myös Sonata taitaa pitkien ja suureellisten biisien teon. White Pearl, Black Oceans on oma suosikkini Sonatan tuotannosta ja Silence - levyltä löytyvä The Power of One on niin ikään hieno kappale.

Debyyttilevyn tunnelmapala My Land ja "progeaikakauden" Fly With the Black Swan ovat näytteinä bändin musiikin kehittymisestä ja muuttumisesta.

Kolmas nostalginen bändi on tietenkin Stratovarius - jonka löysin puolestaan Sonatan kautta, heh. Melkoinen ketjureaktio siis...
Power metal on minulle melkeinpä kirosana, sillä yleisesti ottaen en tykkää yhtään tästä musatyylistä. Mutta Stratot ovatkin poikkeus sääntöön. Ex-kitaristi Timo Tolkin maailmanparannus-lyriikoista en tosin ole koskaan välittänyt, mutta musiikillisestihan Stratovarius on oikein tarttuvaa ja menevää melodista metallia.
Visions (1997) on klassikkolevy ja myös oma suosikkini.

Haikea Forever on klassikkobiisi Episode (1996) - levyltä.

Vuonna 2008 Timo Tolkki jätti Stratovariuksen ja hänen tilalleen saapui Matias Kupiainen.
Kupiaisen ohella kosketinsoittaja Jens Johansson ja basisti Lauri Porra toimivat pääasiallisina säveltäjinä Polaris (2009) - levyllä, minkä kuuleekin monipuolisena jälkenä. Timo Tolkin aikoihin muut bändin jäsenethän eivät pahemmin saaneet ääntänsä kuuluville, sillä Tolkki ei antanut heidän säveltää Stratovariuksen levyille.
Polaris onkin Visionsin ohella suosikkilevyni Stratoilta, juurikin tuon monipuolisuuden vuoksi.
Blind-biisin introssa kuullaan muuten Jens Johanssonille ominaista cembalon (engl. harpsichord) soittoa.

Laulaja Timo Kotipellon soolouraankin olen perehtynyt sen verran, että levyhyllystä löytyvät Coldness (2004) ja Serenity (2007).

Hyviä levyjä kummatkin, ja talvisin Coldness oli kovassa kuuntelussa...

In the course of years my way of thinking, character and even music taste have changed pretty much. Perhaps I don't listen to certain bands as much as before, but I still appreciate them a lot, because of a nostalgic value.

Nightwish was the first band I seriously listened to and we can say that they awakened my love for the music. Back then I had some worries, but their music was a great relief for me.

Also, the change of vocalist happened at that time (Anette become in spring 2007). I think it's pretty stupid to compare Tarja and Anette to each other, as they have completely different singing styles and are different kind of characters as well. Both are good in their own way!

Also later I have been following what Nightwish has been doing and went to few gigs as well. While listening to their songs I get nostalgic vibes indeed, yet Century Child (2002) and Once (2004) are still my favourite albums by this band. I like especially those long and complex songs - actually Beauty of the Beast and Creek Mary's Blood are among my greatest favourites.

And nowadays I like those folk-influenced pieces even more, especially The Islander and Last of the Wilds. There's also Finnish version of Last of the Wilds, called Erämaan viimeinen and Jonsu from Indica is the vocalist on this one. The lyrics are beautiful indeed, but to be honest, Jonsu's singing could be better. She sings bit too fast, I think. But maybe it's due to arrangement of the song...

Sonata Arctica was the next band that caught my attention. Actually I found them by means of Nightwish; Tony Kakko had been co-operating with them and thus I discovered Sonata as well.

It's funny how nobody doesn't seem to know what kind of music they really play and what genre they belong to. The band hates to be called "power metal", and Tony himself describes their music rather melodic metal / rock.

Tony is the principal composer and lyricist. The lyrics are like little stories and mostly tell about the complexity of human relationships, but also the battle between people and nature.

The fourth album Reckoning Night (2004) is my favourite album, because of those progressive vibes.

Also my favourite song, White Pearl Black Oceans, can be found from this album.

The third nostalgic one is, of course, Stratovarius - which I found by means of Sonata, heh. Quite a chain reaction...
Power metal is almost "a curse word" to me, because in general I do not like this music style at all. But like they say, exception proves the rule. But I have never cared about the "peace and love"-styled lyrics of ex-guitarist/band leader Timo Tolkki, but musically Stratovarius is really catchy and powerful melodic metal. Visions (1997) is a classic album and also my personal favorite. But I like also Polaris (2009) a lot, because it's quite a varied album. As Tolkki is away now, the all the band members have freedom to write songs - for sure that brings lots of freshness and variety in the newer stuff.
And I know also Kotipelto's solo stuff - I used to listen to Coldness a lot in the wintertime...

Omintakeista naisenergiaa / Distinctive woman power

Kate Bush

 

Sanotaanko vaikka niin että jos tykkää hieman erikoisemmasta meiningistä ja Lady Gaga ei kolahda, niin kannattaa tutustua tähän brittiläiseen naismuusikkoon.
Debyyttialbumi The Kick Inside (1978) on täynnä hienoja ja mieleenpainuvia biisejä, mukaan luettuna klassikon asemaa nauttiva Wuthering Heights. Myös Never For Ever (1980) sisältää monta hienoa kipaletta.
Itse asiassa tämän naisen löysin Indican kautta, sillä he ovat tehneet oman versionsa Wuthering Heightsista (Kate on yksi Jonsun esikuvista) ja näin muistin alkuperäisen esittäjän.
Katella on myös todella omalaatuinen lauluääni ja tapa esiintyä - pistää miettimään onko tämä sulaa hulluutta vai silkkaa neroutta. Mutta juuri siinä piileekin hänen karismansa.

Let's say that if you like a little more extraordinary and Lady Gaga does not inspire, you should explore this British female singer and performer.
The debut album The kick Inside (1978) is full of memorable tracks, including the classic Wuthering Heights. Also Never For Ever (1980) has plenty of good tunes. 
Actually I discovered this woman by means of Indica; they have done their own version of Wuthering Heights (Kate is one of Jonsu's idols), and thus I remembered the original artist.
Kate has a really distinctive voice and way of performing - you have to think is this sheer absurdity or pure brilliance. But precisely there lies her charm.

Tässäpä vielä Indican oma versio Wuthering Heightsista, oikein viulusoololla:

Niin, ja tämä parodiakin on levinnyt netissä laajalle:

Suomalaista pop-musiikkia / Finnish pop music

Yksittäisiä hyviä pop-kipaleita on riittämiin, mutta harvoin jaksan innostua poppareista niin paljon että levyjä lähtisin hankkimaan. Mutta kaksi suomalaista naista tekevät poikkeuksen omalla kohdallani. Kumpikin heistä tuntuu jakavan mielipiteitä, mutta ainakaan he eivät jää pimentoon. ;D



Chisu

Chisu on todella persoonallinen muusikko - hänen musansa ei varmasti ole mitään "peruskaura-poppia" ja ainakin itse kuulen hieman psykedeelisiäkin vivahteita. Chisu sanoittaa ja säveltää kaikki kappaleensa itse, ja omasta mielestäni hänellä on kiva lauluäänikin. Joissakin sanoituksissa ei ehkä ensikuulemalta vaikuta olevan järkeä, mutta tarkemmin kuunneltuaan huomaakin niiden olevan varsin oivaltavia.
Jo pitkän aikaa olen tiennyt joitakin biisejä ja itse asiassa tykännyt menevästä Baden-Badenista. Vapaa ja yksin (2009) ja Kun valaistun (2011) ovat itse asiassa viimeisimmät levyostokseni, ja varsinkin ensinmainitusta tykkäilen kovasti.


Rarely I get interested in some pop musician, but Chisu is really individual artist, bit weird but in intriguing way! Certainly not "typical sort" of pop music, I even hear some psychedelic elements. She writes all the music and lyrics by herself, and has nice voice as well. I think that this is the most talented pop musician I have heard.
I have known some of her songs for a long time and somehow liked Baden-Baden. Now I have the albums Vapaa ja yksin and Kun valaistun - especially the first-mentioned is a great album.

Kohtalon oma-musavideon psykedeelisyys kolahtaa kovastikin. Ainakin siivoojalla on siistit pakkoliikkeet :P

Jenni Vartiainen

Chisun ohella Jenni Vartiainen on hallinnut suomalaisten naispoppareiden karsinaa.
Seili (2010) kolahti täysillä jo heti ilmestyttyään, mutta Ihmisten edessä-debyytti (2008) on myös hyvä kokonaisuus.
En haluu kuolla tänä yönä on muodostunut suureksi hitiksi, mutta Nettiin on sanoitustensa osalta lähinnä surkuhupaisa. Tosin biisin banjo-osuus on aika hauskan kuuloinen.
Mutta 80-luvun popsuuruus Duran Duranin mukaan nimetty kappale taitaa olla oma suosikkini Jennin tuotannosta, sitäpaitsi siitä tulee mukavia muistojakin mieleen.
Missä muruseni on-musavideosta tulee kieltämättä mieleen Madonnan Frozen, mutta nuo majakkasaaren maisemat ovat kaunista katsottavaa.

Jenni Vartiainen is one of the most known Finnish female singers along with Chisu. 
Seili (2010) made a great impression on me right away, but the debut album Ihmisten edessä (2008) is a good entirety as well. 
En haluu kuolla tänä yönä has become a great hit. Nettiin has quite a tragicomical lyrics, yet the banjo melody sounds nice. But Duran Duran (named after the known pop band from 80's) is my personal favorite song, also because of memories.
The music video for Missä muruseni on does remind of Madonna's Frozen, but those landscapes of the lighthouse island are beautiful to watch.

Progerockia / Progressive rock

Pink Floyd

Pink Floyd on etuoikeutetusti progerockin tunnetuimpia nimiä ja muutenkin historian merkittävimpiä rockbändejä. Bändin imagoon kuului myös surrealistisuus ja psykedeelisyys, ja Floydin musiikissa onkin paljon mielenkiintoisia elementtejä. Kitaristi-laulaja David Gilmourin tunteikas soitto sekä delay-kitaran käyttö on olennainen osa bändin musiikkia.
Tähän mennessä omistuksestani löytyvät Echoes-tuplakokoelma, Dark Side of the Moon, The Wall ja A Momentary Lapse of Reason. Hienoa ja kekseliästä musiikkia kieltämättä.
Echoes-kokoelman sain joululahjaksi ja samalla tuli myös lainattua Pink Floydin odysseia - kirja. Se olikin mielenkiintoista luettavaa!

Dark Side of the Moon (1973) on Pink Floydin klassikkoalbumeja. Tunnetuimmiksi kappaleiksi ovat muodostuneet Time, Money ja Us and Them.

The Wall (1979) on teema-albumi, jonka pohjalta tehtiin samanniminen elokuvakin (minkä haluaisin vielä nähdäkin). Tarina kertoo rokkarista nimeltä Pink, joka kohtaa elämässään kaikenlaisia vaikeuksia ja jokainen vastoinkäyminen on vain "uusi tiili seinään" (another brick in the wall). Lopulta Pink eristäytyy yhteiskunnasta "muurinsa" taakse.
Klassikkohitiksi muodostunut Another Brick In the Wall löytyy siis tältä levyltä. Myös Comfortably Numb kuuluu bändin tunnetuimpiin kipaleisiin.

A Momentary Lapse of Reason (1987) on käsittääkseni hieman aliarvostettu levy, mutta itse pidän siitä paljon. Learning to Flyn musavideossa on tuttuun tapaan surrealistisuutta, One Slip leikittelee delay-kitaralla, On the Turning Awayssa on upea kitarasoolo ja Terminal Frost on hieno instrumentaalibiisi saksofoneineen.

The Division Bell (1994) - nimiseltä levyltä löytyvä haikea High Hopes jäi sattuvasti Pink Floydin viimeiseksi biisiksi. Unenomainen musavideo on mielestäni hienoa katsottavaa.

Tunnetuin kokoonpano:

David Gilmour - kitara, laulu
Roger Waters - basso, laulu
Nick Mason - rummut
Richard Wright - koskettimet



As a Christmas gift I got the collection album from Pink Floyd (Echoes) -  for all-round education I had wanted to familiarize myself better with them, since they are one of the most famous and influential progressive / psychedelic rock bands.
There are really great songs and intriguing atmosphere in them. Surrealism and psychedelia were connected to the imago of Pink Floyd, of course. Besides it's interesting how this kind of soundscapes are made by different instruments and delay guitars. David Gilmour's emotional playing is an essential part of their music.

Dark Side of the Moon (1973) is one of the classic albums by Pink Floyd. Best known songs are Time, Money and Us and Them.
The Wall (1979) is a theme album and the movie of the same name was based on these songs. The story is about rock musician named Pink, who faces all kinds of troubles in their his, and every misfortune is only "another brick in the wall".  Finally Pink becomes isolated from society, hiding behind his "wall". 
So the classic hit Another Brick in the Wall can be found from this album. Also Comfortably Numb belongs to the band's best-known tunes.
A Momentary Lapse of Reason (1987) may be bit underrated album, but I like it a lot. The music video for Learning to Flyn music video has, as usual, surrealistic vibes. One Slip trifles with delay guitar melodies, On the Turning Away has a great guitar solo and Terminal Frost is a beautiful instrumental song  featuring saxophones.
Wistful High Hopes can be found from The Division Bell (1994) and aptly it's the last song of Pink Floyd's career. And I really like it's dreamy music video.



Kingston Wall

Kingston Wall oli suomalainen progebändi, joka yhdisteli musiikkiinsa myös psykedeliaa ja itämaisia melodioita. Vaikutteita tuli tietenkin myös Pink Floydilta. Kingston Wall ehti julkaista vain kolme albumia, kunnes keulahahmo Petri Walli teki itsemurhan ja näin ollen bändi hajosi.

Kingston Wall was Finnish progressive / psychedelic rock band which was influenced by Pink Floyd and also Eastern music. They released only three albums, but then the vocalist Petri Walli died and after that the band splitted up.

Ja Don't Leave Me Now on tunnettu biisi Supertramp-nimiseltä progebändiltä.
And Don't Leave Me Now is a well-known prog song by Supertramp.