Wind of the north: heinäkuuta 2012

Näin heinäkuun loppupuoliskolla oli vuosittaisen Karjalan-reissun aika. Tällä kertaa retkeilyn lomassa pääsin (jälleen kerran) katsomaan Amorphista, koskapa bändi heitti keikan Lieksan Vaskiareenalla.
Itse asiassa The Beginning of Timesin biisit muistuttavat minua näistä maisemista - levyn julkaisun aikoihin satuin nimittäin olemaan retkeilyreissulla näissä kauniissa itäsuomalaissa maisemissa ja tuona aikana kuuntelin tätä levyä paljon. Mutta nyt Amot tulivat Lieksaan oikein keikalle...

Tämä keikka oli todella upea; vaikka olenkin nähnyt paljon Amojen keikkoja, tämä oli yksi ehdottomista suosikeistani. Yleisö oli todella äänekäs ja eloisa (vaan eikös karjalaisten sanota olevan iloisia ja suulaita ihmisiä?) ja se vaikutti bändinkin lavaesiintymiseen. He olivat todella energisellä tuulella ja varsinkin Tomi vaikutti erityisen pirteältä.
"Tämä on positiivinen yllätys", hän kommentoi kirjavan karjalaisyleisön käytöstä. Tuo kirjava porukka muodostui minun ikäluokkaani olevista nuorista aina keski-iän ylittäneisiin ihmisiin saakka. Amorphis tuntuu siis vetoavan monenlaisiin ihmisiin, mikä on vain hieno juttu.
Mutta yleisön seassa eräs känninen (?) nainen huuteli lähes kaiken aikaa Esan nimeä... :D

Settilista oli varsin hyvä. Sky Is Mine on aina hyvä aloitus Amojen keikoille, tästä kipaleesta en ole vieläkään saanut tarpeekseni. Bändi soitti jopa muutamia suosikkejani vanhemmista kappaleista, eli ilmoille kajahtivat siis Against Widows ja The Castaway. The Beginning of Timesin biiseistä soitettiin Mermaid, Crack in Stone ja You I Need.

Lisää keikkakuvia löytyy tästä. Jostakin kumman syystä blogi ei anna minun laittaa muita kuvia tänne suuremmassa koossa, mutta tuolta tosiaan löytyvät loput kuvatukset jos kiinnostaa. :)

Parin kuukauden ajan olin tehnyt kuvitusprojektia Amorphiksen biiseihin. Näitä maalauksia oli yhteensä yksitoista kappaletta ja olin sitonut ne kirjasen muotoon. Kirjaseen kuului myös käsin kirjoitettuja lyriikkasivuja. Lisäksi olin kirjoittanut siitä kuinka bändin musa on vaikuttanut elämääni, miksi pidän itse musiikista ja mielipiteeni jokaisesta Amojen levystä. Suurempia kuvia maalauksista pääsee katsomaan täältä.

Niinpä halusinkin antaa teoksen bändille...

... ja onni olikin myötä! Keikan jälkeen joukko ihmisiä jäi mellakka-aidan viereen bändiä odottelemaan,

ja eipä aikaakaan kun bändiläiset piipahtivat käymään joukkion luona. Näin pääsin antamaan kirjani Esalle.

"Sinä olet taas tehnyt meille tällaisen aarteen", hän hymyili (no, olihan tämä jo neljäs kerta kun taiteiluitani sain bändille antaa) ja sanoi kirjan olevan "tosi makee".

Valitettavasti emme ehtineet paljon jutustelemaan - niin monella ihmisellä oli hänelle asiaa - mutta vaihdoimme muutaman sanan ja yhteiskuvaankin päästiin taas kerran. Sen jälkeen jokainen bändin jäsen nimmaroi keikkajulisteen (meillä ei tietenkään ollut kynää mukana, joten jouduimme lainaamaan sellaista muilta ihmisiltä). Vaikka heillä ei ollutkaan paljoa aikaa, he olivat ystävällisiä ja mukavia - tällainen asenne onkin yksi syy siihen miksi pidän näistä miehistä.

Settilista

Sky Is Mine

Towards and Against

Majestic Beast

Into Hiding

Against Widows

Crack In A Stone

You I Need

Karelia / Vulgar Necrolatry

Mermaid

Sampo

The Smoke

The Castaway

Silver Bride

---

House of Sleep

My Kantele

On taas keikkatarinan ja -kuvien aika!
Voisin sanoa että tällä hetkellä olen totaalisesti rakastunut Värttinään. Bändin musiikki on tunteita täynnä ja tällainen kalevalainen tunnelma viehättää minua paljonkin. Susan, Johanna ja Mari ovat lahjakkaita laulajia, lisäksi he osaavat eläytyä erilaisiin tarinoihin ja tunteisiin vaikuttavalla tavalla.

Ja nimenomaan live-esiintyminen on Värttinän vahvuuksia - mikäli bändi kiinnostaa edes hitusen, niin suosittelen lämpimästi käymään heidän keikallaan! Itse asiassa tykästyinkin Värttinään keikalla käytyäni. Jo sitä ennen kuuntelin aika paljon joitakin heidän levyjään, mutta tuolla tammikuisella Musiikkitalon keikalla olin myytyä naista ja käsitykseni tästä bändistä muuttui täysin.

Värttinä on siis suomalaisen nykykansanmusiikin kulmakivi ja näin ollen genrensä tunnetuimpia edustajia. On tosin hauskaa että ulkomailla bändi on paljon tunnetumpi kuin kotimaassaan!

Värttinä on todella vanha yhtye, vuosien varrella kokoonpano on muuttunut useaan otteeseen ja itse musiikki on saanut uusia sävyjä. Aluksi yhtye soitti perinteisemmän linjan kansanmusiikkia, mutta myöhemmin musiikki on saanut vaikutteita myös modernista musiikista ja Kokko-albumia (1996) voidaan pitää eräänlaisena vedenjakajana bändin uralla. Kansanmusan, popin ja rockin yhdistelmä tekeekin Värttinästä ainutlaatuisen yhtyeen. Ja monipuolisuuskin on bändin vahvuuksia.

Värttinä tunnetaan myös reippaasta ja korkeasta naislaulusta - nykyiset laulajat ovat siis Susan Aho, Johanna Virtanen ja Mari Kaasinen (joka on myös yksi alkuperäisistä jäsenistä).

Sanoitukset perustuvat luonnollisesti suomalais-karjalaiseen mytologiaan ja kansanperinteeseen. Tarinat kertovat luonnosta, kulkureista, miehistä, naisista, lapsista, juoruämmistä, ilosta, kaipuusta, surusta, vihasta - koko tunteiden kirjosta.

Tykkään myös sanoitusten runollisuudesta ja vanhasta suomenkielestä. Myös karjalan murre tuo hauskan vivahteen sanoituksiin. Täytyy tosin myöntää että toisinaan englanninkielisistä käännöksistä on helpompi saada selvää, heh. :)

Tällä kertaa tie suuntasi siis Lappeenrantaan ja Saimaa Open Airiin. Sääkin oli mitä kaunein, joten tältä kesäpäivältä olisi voinut enempää toivoakaan.

Kun olin kävelemässä kohti festarialuetta, bändi oli tekemässä soundcheckiä ja saatoin kuulla kuinka tytöt aukaisivat äänijänteitään Linnunmieltä laulamalla. Tuli kylmät väreet, vaikka ainoastaan kuulin heidän äänensä. Heillä on tosiaankin kauniit ja kirkkaat äänet, ei voi muuta kuin ihastella heidän laulunlahjojaan.

Ekana biisinä soitettiin elämänmakuinen Tuuterin tyttäret, tämä pirteä ralli on erinomainen tunnelmannostattaja ja vielä tanssittavakin. Mutta kipalehan kertookin nimenomaan tanssimisesta tähtien alla...

Seuraavina vuorossa olivat Yötulet ja Ottajat, kumpainenkin on omien suosikkieni joukossa. Melodialtaan Ottajat on tarttuva kipale, mutta sanoituksiltaan melko kaihomielinen. Tarina nimittäin kertoo yksinäisestä tytöstä, joka odottaa hyvää miestä tulevaksi.

Käppee on hauska kipale, siinä nimittäin manaillaan huonoja ja kelvottomia miehiä. Alkuperäinen versio on a cappella-laulu, mutta itse pidän liveversiota parempana, sillä rummut tuovat lisää rytmiä biisiin.

Tuulilta tuleva on myös suosikkejani. "Kesäinen laulu", kuten Susan totesi. Sanoitukset voi tulkita monellakin tavalla - niissä joko ollaan rakkautta etsimässä tai kaivataan kaukana olevaa rakasta.

Mutta Äijö on dramaattinen biisi. Tarina kertoo vanhasta ja hullusta miehestä, jota kyy on purrut. Sitten äijänkäppänä kiroaa "riivatun purijan" maan alle, mutta lopulta hän kuolee. Niinpä biisissä onkin varsin aavemainen tunnelma. Karmiva kipale kieltämättä, varsinkin live-versio. Mutta se on myös hyvä osoitus naisten eläytymiskyvystä - tämän laulun aikana jopa Susan Ahon kaltainen suloinen keijutyttö muuttuu ilkeäksi noidaksi. Mutta Johanna oli kaikkein pelottavin, sillä hän murisi itse kirouksen. Ja tällä kertaa heillä oli jopa ruoskat käsissään! Toisaalta tämä biisi sopii paremmin hämärään konserttisalivalaistukseen; Musiikkitalon keikalla kuulin tämän biisin ekaa kertaa ja pikkuisen kyllä pelotti...

Myös Varrii ompi zaijuvesj (tai "turpajumppa", sillä tässä biisissä he laulavat todella nopeasti) on hauska kappale. Tämä biisi on peräisin Värttinän uran alkuajoilta, jolloin bändi teki omia versioitaan perinteisistä karjalaisista folk-melodioista. Edes minä en ymmärrä kaikkia sanoja! Mutta sen tiedän, että kappaleen nimi tarkoittaa "teevesi on kuumaa".

Värttinää energisempää livebändiä tuskin voisi kuvitella. Varsinkin sympaattinen Susan vaikutti huolettomalta ja hymyili lähes kaiken aikaa. Mutta he kaikki ovat todella karismaattisia esiintyjiä, siitä ei ole epäilystäkään. Hyväntuuliset tytöt vitsailivatkin paljon.

He myös näkivät "hyvännäköinen miehen" yleisössä ja osoittivat häntä. "Kyllä, huomasin hänet jo aiemmin", Johanna virnisti.

Aivan kuin heillä ei koskaan olisi huonoa päivää!

Viimeinen kappale (ennen encorea) oli luonnollisesti Seelinnikoi. Alkuperäinen biisi on todella hidastempoinen ja tylsä energiseen liveversioon verrattuna! Tytöt tanssivat ja hyppivät villisti, leveät hymyt kasvoillaan.

Sitten bändi poistui lavalta hetkeksi, mutta pian he tulivat takaisin ja soittivat Lemmennoston viimeisena biisinä. Tämä lauluhan on eräänlainen "rakkausloitsu", joten Marin viimeiset sanat olivatkin:

"Tässäpä oli siis lemmennostatusta koko loppuillaksi. Mutta olkaa varovaisia!"

Lopuksi siis keikkakuvia. Lisää kuvatuksia löytyy täältäkin.