Omintakeista naisenergiaa / Distinctive woman power

Kate Bush

 

Sanotaanko vaikka niin että jos tykkää hieman erikoisemmasta meiningistä ja Lady Gaga ei kolahda, niin kannattaa tutustua tähän brittiläiseen naismuusikkoon.
Debyyttialbumi The Kick Inside (1978) on täynnä hienoja ja mieleenpainuvia biisejä, mukaan luettuna klassikon asemaa nauttiva Wuthering Heights. Myös Never For Ever (1980) sisältää monta hienoa kipaletta.
Itse asiassa tämän naisen löysin Indican kautta, sillä he ovat tehneet oman versionsa Wuthering Heightsista (Kate on yksi Jonsun esikuvista) ja näin muistin alkuperäisen esittäjän.
Katella on myös todella omalaatuinen lauluääni ja tapa esiintyä - pistää miettimään onko tämä sulaa hulluutta vai silkkaa neroutta. Mutta juuri siinä piileekin hänen karismansa.

Let's say that if you like a little more extraordinary and Lady Gaga does not inspire, you should explore this British female singer and performer.
The debut album The kick Inside (1978) is full of memorable tracks, including the classic Wuthering Heights. Also Never For Ever (1980) has plenty of good tunes. 
Actually I discovered this woman by means of Indica; they have done their own version of Wuthering Heights (Kate is one of Jonsu's idols), and thus I remembered the original artist.
Kate has a really distinctive voice and way of performing - you have to think is this sheer absurdity or pure brilliance. But precisely there lies her charm.

Tässäpä vielä Indican oma versio Wuthering Heightsista, oikein viulusoololla:

Niin, ja tämä parodiakin on levinnyt netissä laajalle:

Suomalaista pop-musiikkia / Finnish pop music

Yksittäisiä hyviä pop-kipaleita on riittämiin, mutta harvoin jaksan innostua poppareista niin paljon että levyjä lähtisin hankkimaan. Mutta kaksi suomalaista naista tekevät poikkeuksen omalla kohdallani. Kumpikin heistä tuntuu jakavan mielipiteitä, mutta ainakaan he eivät jää pimentoon. ;D



Chisu

Chisu on todella persoonallinen muusikko - hänen musansa ei varmasti ole mitään "peruskaura-poppia" ja ainakin itse kuulen hieman psykedeelisiäkin vivahteita. Chisu sanoittaa ja säveltää kaikki kappaleensa itse, ja omasta mielestäni hänellä on kiva lauluäänikin. Joissakin sanoituksissa ei ehkä ensikuulemalta vaikuta olevan järkeä, mutta tarkemmin kuunneltuaan huomaakin niiden olevan varsin oivaltavia.
Jo pitkän aikaa olen tiennyt joitakin biisejä ja itse asiassa tykännyt menevästä Baden-Badenista. Vapaa ja yksin (2009) ja Kun valaistun (2011) ovat itse asiassa viimeisimmät levyostokseni, ja varsinkin ensinmainitusta tykkäilen kovasti.


Rarely I get interested in some pop musician, but Chisu is really individual artist, bit weird but in intriguing way! Certainly not "typical sort" of pop music, I even hear some psychedelic elements. She writes all the music and lyrics by herself, and has nice voice as well. I think that this is the most talented pop musician I have heard.
I have known some of her songs for a long time and somehow liked Baden-Baden. Now I have the albums Vapaa ja yksin and Kun valaistun - especially the first-mentioned is a great album.

Kohtalon oma-musavideon psykedeelisyys kolahtaa kovastikin. Ainakin siivoojalla on siistit pakkoliikkeet :P

Jenni Vartiainen

Chisun ohella Jenni Vartiainen on hallinnut suomalaisten naispoppareiden karsinaa.
Seili (2010) kolahti täysillä jo heti ilmestyttyään, mutta Ihmisten edessä-debyytti (2008) on myös hyvä kokonaisuus.
En haluu kuolla tänä yönä on muodostunut suureksi hitiksi, mutta Nettiin on sanoitustensa osalta lähinnä surkuhupaisa. Tosin biisin banjo-osuus on aika hauskan kuuloinen.
Mutta 80-luvun popsuuruus Duran Duranin mukaan nimetty kappale taitaa olla oma suosikkini Jennin tuotannosta, sitäpaitsi siitä tulee mukavia muistojakin mieleen.
Missä muruseni on-musavideosta tulee kieltämättä mieleen Madonnan Frozen, mutta nuo majakkasaaren maisemat ovat kaunista katsottavaa.

Jenni Vartiainen is one of the most known Finnish female singers along with Chisu. 
Seili (2010) made a great impression on me right away, but the debut album Ihmisten edessä (2008) is a good entirety as well. 
En haluu kuolla tänä yönä has become a great hit. Nettiin has quite a tragicomical lyrics, yet the banjo melody sounds nice. But Duran Duran (named after the known pop band from 80's) is my personal favorite song, also because of memories.
The music video for Missä muruseni on does remind of Madonna's Frozen, but those landscapes of the lighthouse island are beautiful to watch.

Progerockia / Progressive rock

Pink Floyd

Pink Floyd on etuoikeutetusti progerockin tunnetuimpia nimiä ja muutenkin historian merkittävimpiä rockbändejä. Bändin imagoon kuului myös surrealistisuus ja psykedeelisyys, ja Floydin musiikissa onkin paljon mielenkiintoisia elementtejä. Kitaristi-laulaja David Gilmourin tunteikas soitto sekä delay-kitaran käyttö on olennainen osa bändin musiikkia.
Tähän mennessä omistuksestani löytyvät Echoes-tuplakokoelma, Dark Side of the Moon, The Wall ja A Momentary Lapse of Reason. Hienoa ja kekseliästä musiikkia kieltämättä.
Echoes-kokoelman sain joululahjaksi ja samalla tuli myös lainattua Pink Floydin odysseia - kirja. Se olikin mielenkiintoista luettavaa!

Dark Side of the Moon (1973) on Pink Floydin klassikkoalbumeja. Tunnetuimmiksi kappaleiksi ovat muodostuneet Time, Money ja Us and Them.

The Wall (1979) on teema-albumi, jonka pohjalta tehtiin samanniminen elokuvakin (minkä haluaisin vielä nähdäkin). Tarina kertoo rokkarista nimeltä Pink, joka kohtaa elämässään kaikenlaisia vaikeuksia ja jokainen vastoinkäyminen on vain "uusi tiili seinään" (another brick in the wall). Lopulta Pink eristäytyy yhteiskunnasta "muurinsa" taakse.
Klassikkohitiksi muodostunut Another Brick In the Wall löytyy siis tältä levyltä. Myös Comfortably Numb kuuluu bändin tunnetuimpiin kipaleisiin.

A Momentary Lapse of Reason (1987) on käsittääkseni hieman aliarvostettu levy, mutta itse pidän siitä paljon. Learning to Flyn musavideossa on tuttuun tapaan surrealistisuutta, One Slip leikittelee delay-kitaralla, On the Turning Awayssa on upea kitarasoolo ja Terminal Frost on hieno instrumentaalibiisi saksofoneineen.

The Division Bell (1994) - nimiseltä levyltä löytyvä haikea High Hopes jäi sattuvasti Pink Floydin viimeiseksi biisiksi. Unenomainen musavideo on mielestäni hienoa katsottavaa.

Tunnetuin kokoonpano:

David Gilmour - kitara, laulu
Roger Waters - basso, laulu
Nick Mason - rummut
Richard Wright - koskettimet



As a Christmas gift I got the collection album from Pink Floyd (Echoes) -  for all-round education I had wanted to familiarize myself better with them, since they are one of the most famous and influential progressive / psychedelic rock bands.
There are really great songs and intriguing atmosphere in them. Surrealism and psychedelia were connected to the imago of Pink Floyd, of course. Besides it's interesting how this kind of soundscapes are made by different instruments and delay guitars. David Gilmour's emotional playing is an essential part of their music.

Dark Side of the Moon (1973) is one of the classic albums by Pink Floyd. Best known songs are Time, Money and Us and Them.
The Wall (1979) is a theme album and the movie of the same name was based on these songs. The story is about rock musician named Pink, who faces all kinds of troubles in their his, and every misfortune is only "another brick in the wall".  Finally Pink becomes isolated from society, hiding behind his "wall". 
So the classic hit Another Brick in the Wall can be found from this album. Also Comfortably Numb belongs to the band's best-known tunes.
A Momentary Lapse of Reason (1987) may be bit underrated album, but I like it a lot. The music video for Learning to Flyn music video has, as usual, surrealistic vibes. One Slip trifles with delay guitar melodies, On the Turning Away has a great guitar solo and Terminal Frost is a beautiful instrumental song  featuring saxophones.
Wistful High Hopes can be found from The Division Bell (1994) and aptly it's the last song of Pink Floyd's career. And I really like it's dreamy music video.



Kingston Wall

Kingston Wall oli suomalainen progebändi, joka yhdisteli musiikkiinsa myös psykedeliaa ja itämaisia melodioita. Vaikutteita tuli tietenkin myös Pink Floydilta. Kingston Wall ehti julkaista vain kolme albumia, kunnes keulahahmo Petri Walli teki itsemurhan ja näin ollen bändi hajosi.

Kingston Wall was Finnish progressive / psychedelic rock band which was influenced by Pink Floyd and also Eastern music. They released only three albums, but then the vocalist Petri Walli died and after that the band splitted up.

Ja Don't Leave Me Now on tunnettu biisi Supertramp-nimiseltä progebändiltä.
And Don't Leave Me Now is a well-known prog song by Supertramp.

Nykykansanmusiikkia & folk-vivahteisia bändejä / Folk- and world music & some folk-influenced bands

Pohjannaula

Pohjannaula oli suomalainen folk rock-bändi, ja edustava esimerkki omasta genrestään. Valitettavasti yhtye on jo lopettanut toimintansa ja levytkin ovat yllättävän vaikeasti saatavilla.
Mutta bändin musiikki on hyvin mukaansa tempaavaa ja eloisa viulunsoitto luo lisää tunnelmaa. Pohdiskelevat sanoitukset käsittelevät luontoa, ihmismieltä ja millaista oli elo entisinä aikoina. Sanoituksissa on usein myös hienoja oivalluksia ja luonnollisesti viittauksia suomalaiseen mytologiaan sekä perinteisiin. Tältäkin bändiltä löytyy biisejä laidasta laitaan, on mukaansa tempaavia ralleja ja kaihoisaa tunnelmointiakin.

Pohjannaula (the name means the Northern Star) was brilliant Finnish folk rock band.
Unfortunately the band has split up and the albums are pretty hard to find. Melodies are really folkish and compelling, and rich violin playing full of feeling is the icing on the cake. Beautiful and thoughtful lyrics are dealing with northern nature and how it was lived in the old times.  There are great insights and references to our folk tales, too. Atmospheric music which is quite versatile as well.

Piirpauke

Tähän maailmanmusiikkibändiin tutustuin tietenkin Amorphiksen kautta. Saksofonisti-huilisti Sakari Kukkohan on vieraillut kahdella Amojen levyllä (Tuonela ja Am Universum), ja näitä albumeita kuunnellessani myös Kukon tunnelmallinen soitto kiinnitti huomioni. Näin ollen tutustuin siis Piirpaukkeeseen.
Bändi soittaa instrumentaalimusiikkia, missä saksofoni ja huilut ovat luonnollisesti pääosassa. Piirpaukkeen musassa kuuluu myös vaikutteita eri maiden kansanmusiikista. Tähän mennessä omistan tosin vain kolme albumia; Piirpauke 1, Piirpauke 2 ja Yö Kyöpelinvuorella. Hienoa musiikkia joka tapauksessa ja Kukko on tosiaankin lahjakas muusikko.

Obviously I discovered Piirpauke (the band name means 'turmoil' in Karelian) by means of Amorphis. Sakari Kukko has played saxophone and flute on their experimental albums Tuonela and Am Universum, and while listening to them also his atmospheric playing caught my attention.
Piirpauke plays instrumental world music, where saxophone and flutes play a big role. They are inspired by various folk tunes around the world. So far I have only three albums though; Piirpauke 1, Piirpauke 2 and Yö Kyöpelinvuorella. Beautiful music anyway, and Kukko is a gifted musician indeed.

Anssi Tikanmäki - Maisemakuvia Suomesta

Tämä hieno levy sisältää kahdeksan instrumentaalista kappaletta, jotka kuvailevat maisemia eri puolelta Suomea. Biisien mukana matkustetaan Lapin tuntureilta Pohjanmaan lakeuksille ja Kuusamon erämaihin. Kannattaa tutustua!

Maisemakuvia Suomesta (The Finnish landscapes) by Anssi Tikanmäki is a really beautiful album. These eight instrumental songs describe different Finnish landscapes, from Lapland to Ostrobothnian fields and Kuusamo's wilderness. If you like folk / world music, you may like this album as well.

Värttinän tapaan Hedningarna yhdistää perinteistä kansanmusaa moderniin musiikkiin. Trä (1994) on varsin mainio levy.

Monet nykykansanmusayhtyeet tekevät omia versioitaan myös ikivanhoista perinnelauluista, esimerkiksi Ievan polkasta. Vottikaalina kuuluu samaan sarjaan, ja jopa Värttinäkin on tehnyt oman version tästä kipaleesta. Tässä kuitenkin Hedningarnan versio.  

Wäinötär soittaa kansanmusavaikutteista poppia - ja tällainen yhdistelmä toimii! Tähän mennessä heiltä on ilmestynyt kaksi albumia (Wäinötär ja Vala). Tavallaan heidän musansa muistuttaa minua Indicasta, varmaankin polveilevien pianomelodioiden, satunnaisten viulujen ja samankaltaisen tunnelman vuoksi. Olennaisia elementtejä ovat Mirka Sirkkasen kirkas ääni ja tietenkin kalevalaiset sanoitukset.

Wäinötär plays  "folk pop" and so far they have released two albums (Wäinötär and Vala). 
In a way the music reminds me of Indica, not because of female vocals but also rich piano melodies, occasional violins and similar kind of atmosphere. Mirka Sirkkanen's bright voice and naturally Kalevala-spirited lyrics are the essential elements in their music.

Suo

Suo muistuttaa minua aika paljon Värttinästä, onhan heidänkin musansa samalla tavalla tunteikasta ja mukaansa tempaavaa. Emilia on lahjakas viulisti, Veeran kirkas ääni on kuin luotu tällaiseen musiikkiin ja akustisetkin kitarat tuovat lisämaustetta musaan.

Suo pretty much reminds me of Värttinä, due to that expressiviness and compelling melodies. Emilia is a skilled violinist, Veera's bright and intensive voice is just appropriate for folk music and acoustic guitars bring some rhythm as well.

Kuunkuiskaajat edustivat Suomea Euroviisuissa 2010, kappaleellaan Työlki ellää. Itse en tosin heidän musastaan niin välitä, vaikka keulilla onkin kaksi lahjakasta ja tuttua naista - Susan Aho ja Johanna Virtanen Värttinästä! Mutta heidän versionsa Ievan polkasta (yksi tunnetuimpia suomalaisia
perinnelauluja, myöskin erään Internet-meemin johdosta) on aika hauskan kuuloinen, ja Maailman majoilla on nätti kipale.

It was funny when I found out that Susan and Johanna from Värttinä sing and play in Kuunkuiskaajat-duo as well; probably you remember their perform in Eurovision Song Contest couple of years ago. Kuunkuiskaajat isn't my cup of tea though, it's bit too much "humppa" to me, heh. But their version of Ievan polkka (very well-known Finnish folk tune, also because of that certain Internet meme) is fun. And Maailman majoilla is beautiful song.

Korpiklaani / Shaman

Korpiklaani on tunnetuimpia folk metal-bändejä, eikä syyttä ollenkaan. Spirit of the Forest (2003), Tervaskanto (2007) ja Korven kuningas (2008) ovat hienoja kokonaisuuksia, ja muiltakin levyiltä löytyy paljon hienoja hetkiä. Harmi vain että Korpiklaani tunnetaan lähinnä noista "bilebiiseistään", vaikka bändiltä löytyy paljon syvällisempiäkin biisejä ja sanoituksistakin löytyy sitä kalevalaista tunnelmaa. Hittavainen - joka joutui jättämään bändin terveydellisistä syistä - oli muuten todella lahjakas muusikko ja osasi soittaa kaikenlaisia instrumentteja viulusta puhallinsoittimiin.
No, musiikillisesti Wooden Pints on loistava veto ja musavideo on niin huvittava että sehän on jo suorastaan mahtava. Videohan alkaa kohtauksella jossa Hittavainen tulee viulunsa kanssa vajasta ja ihan pokkana alkaa soittamaan...

Shaman oli Korpiklaanin esiaste. Jonne Järvelä lauloi jo tässäkin kokoonpanossa, mutta saamen kielellä! Shamanin biiseissä kyllä tunnelmaa riittää ja Odda Mailbmin musavideokin on "vanhanaikaisuudestaan" huolimatta todella kaunis.

Korpiklaani is one of the best-known folk metal bands - and with a good reason. Spirit of the Forest (2003), Tervaskanto (2007) and Korven kuningas (2008) are great entireties, and there's plenty of great moments in other albums too. Too bad that Korpiklaani is known primarily of those "party songs", even if the band has a lot more profound songs and there's that "Kalevala-spirit" as well. Hittavainen - who had to leave the band for health reasons - was really talented musician and he played all kinds of instruments from violin to wind instruments.
Well, musically Wooden pints is a compelling one and the music video is so funny that it's downright awesome. The video begins with a scene where Hittavainen appears from a shed and as cool as a cucumber starts to play his fiddle...

And Shaman was earlier line-up of Korpiklaani - folk metal with Sami yoiking. Really atmospheric songs and the music video for Odda Mailbmi (The new world) is really beautiful.


Fejd

Ja viimeisenä on vuorossa bändi rakkaasta naapurimaastamme, Ruotsista.
Fejd soittaa sekä folk rockia että -metallia, ja jopa sanoituksetkin ovat ruotsinkielisiä. Korpiklaanin tapaan tämäkin bändi käyttää paljon perinteisiä instrumentteja, esimerkiksi avainviulua ja bouzoukia.

 Fejd is an unique folk rock /folk metal from Sweden, and even the lyrics are written in Swedish. They use a lot traditional instruments, like moraharpa (keyed fiddle, that's like an really old kind of violin), Swedish bagpipe, jew's harp and bouzouki. If you're attracted to such elements, clean vocals and a kind of dreamlike atmosphere, this band is definitely worth checking out.

Muut lempparini, osa II - Värttinä / My other favourites, part II

Värttinä on suomalaisen nykykansanmusiikin kulmakivi ja näin ollen genrensä tunnetuimpia edustajia. On tosin hauskaa että ulkomailla bändi on paljon tunnetumpi kuin kotimaassaan! Kansanmusan lisäksi bändin musiikissa kuuluu vaikutteita popista, rockista ja jopa jazzista.

Värttinällä on pitkä historia takanaan. Pohjois-karjalaista alkuperää oleva yhtye on ollut olemassa jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan ja kokoonpanotkin ovat ehtineet muuttua useaan otteeseen. Nykyiset laulajat ovat Susan Aho, Mari Kaasinen (joka on yksi alkuperäisjäsenistä) ja Johanna Virtanen.
Värttinän tavaramerkki on reipas ja menevä naislaulu. Kalevalamittaiset lyriikat kuulostavat kauniilta ja tuovat rytmiä lauluun, ja karjalan murrekin kuulostaa hauskalta (ja sattumoisin sukuni on nimenomaan Pohjois-Karjalasta lähtöisin...). Tytöt ovat lahjakkaita laulajia ja on vaikuttavaa kuinka he osaavat eläytyä erilaisiin tarinoihin ja tunteisiin. Itse asiassa Värttinään tykästyinkin keikalla käytyäni - jo sitä ennen kyllä kuuntelin levyjä aika paljon, mutta tuolla Musiikkitalon keikalla olin myytyä naista. Tunteikas musiikki vaatii tunteikkaita esiintyjiäkin, eikö?
Näissä lauluissa on iloa ja leikkisyyttä, kaipausta, surumielisyyttä, kapinallisuutta ja jopa pelottavuuttakin.

 

Levyhyllystäni löytyvät lähes kaikki Värttinä-albumit. Vihma ja kaksi ensimmäistä levytystä (Värttinä ja Musta lindu) puuttuvat vielä toistaiseksi, vaikeasti saatavilla olevia levyjä kun ovat.
Ilmatar taitaa olla oma suosikkialbumini, onhan se varsin monipuolinen levy - löytyy niin akustista tunnelmointia (Milja), hurja tarina käärmeen puremasta miehestä (Äijö), iloista meininkiä (Linnunmieli), instrumentaalista tunnelmointia (Lieto) ja surullinen tarina meren viemistä ihmisistä (Meri).

Linnunmieltä kuunnellessa tulee aina hyvälle tuulelle, ja Kylä vuotti uutta kuuta on upea esimerkki Värttinän herkemmästä puolesta. Mieleni alenevi vangitsee surumielisyyden hienolla tavalla ja Seelinnikoi saa aivan uutta särmää livenä.

Äijö on tietyllä tavalla kummallinen, jopa pelottava biisi - mutta tarkoituksella. Tarinahan kertoo vanhasta miehestä jota kyy puree ja sitten tämä äijänkäppänä manaa "riivatun purijan" maan alle. Manauksen lausuu itse Ismo Alanko.

Oi dai on kaunis tunnelmapala ja Kokko kertoo puolestaan lintujen kuninkaasta.

Lopuksi vielä "humppavetoisempi" biisi - vanha suomenkieli kuulostaa aika hauskalta, varsinkin nopeasti laulettuna!

                                                                    Susan Aho

Värttinä is one of the most known folk / world music bands, and for me the greatest band from this genre. There's a lot feeling in their music and it's impressive how these three talented ladies can put themselves into different stories. There's longing, gloominess, sorrow, rebellion, frisky joy and even scariness. Also this Karelian dialect sounds fun and lyrics are naturally based on Finnish-Karelian folklore. Besides they are amazing and qualified live performers as well - that is one reason why I respect the band.
The roots of Värttinä are in North Karelia (eastern Finland). Since there are a lot Karelian dialect words in the lyrics, even a native Finn has to listen carefully what are they singing about.
The band has existed almost thirty (!) years and during the years the line-up has changed many times. Current vocalists are Susan Aho, Mari Kaasinen (one of the original members) and Johanna Virtanen.

Värttinä's music really is full of feeling - Linnunmieli (A bird's mind) makes cheerful, Kylä vuotti uutta kuuta (The village waited for a new moon) is a brilliant example of their sensitive side, Mieleni alenevi (Low-spirited mind) captures a rueful state of mind very well and live version of Seelinnikoi is quite a boisterous compared to the album version.
Äijö (The old man) is sort of weird, even scary song - but in purpose. The story is about an old man whom a viper bites, and then the man curses that damn snake under the ground. The voice of man is by Ismo Alanko (known rock musician here Finland).
Oi dai is a beautiful moody song and Kokko tells a story about an eagle. Varrii ompi tsaijuves (Tea water is hot) proves that quick-pronounced old-fashioned Finnish language sounds funny!

Muut lempparini, osa I - Indica / My other favourites, part I

Seuraavaksi eniten kuunnellut bändit ovatkin sitten "hieman" eri sorttia kuin Amorphis... : D
Eli vuorossa olisi mystis-romanttista poprockia, ja seuraavassa osassa esittelyssä on nykykansanmusiikkia Suomesta.

Next bands which I listen to a lot, are "slightly" different sort from Amorphis... : D
Here is some mystic-romantic pop rock, and next entry will be deal with modern folk music from Finland.

Keväisin ja kesäisin Indican suomenkieliset albumit tuppaavat olemaan kovassa kuuntelussa.
Mutta jos totta puhutaan, minusta on hieman sääli että täällä Suomessa kyseisellä bändillä tuntuu olevan hieman "lapsellinen" maine - ihan turhaan. No, toisaalta Ikuinen virta ei olekaan kovin kummoinen kipale jos minulta kysytään...
Mutta pintaa syvemmällä piilee monivivahteista ja tunteikasta poprockia. Keulahahmo ja laulaja-viulisti Johanna "Jonsu" Salomaa säveltää ja sanoittaa Indican musiikin kokonaan, ja onhan hänellä varsin jännän kuuloinen lauluäänikin.
Mielikuvia luovat sanoitukset ovat yksi syy miksi tästä bändistä pidän - ne ovat kuin kauniita runoja, jopa kalevalamittaakin esiintyy siellä täällä ja luontokin on tärkeässä osassa. Jonsu saakin inspiraationsa nimenomaan luonnosta, elämästä ja elokuvista.

Debyyttialbumi Ikuinen virta (2004) on perinteistä poprockia, ja levyltä kuuleekin että bändi on vasta saamassa tuulta siipiensä alle.
Lauluja paratiisista kertoo kaipuusta jonnekin parempaan paikkaan ja viulukin soi varsin kaihoisasti.

Tuuliset tienoot (2005) on nimenomaan kesämusiikkia ja tältä levyltä löytyy kansanmusiikkimaisia melodioitakin. Niin tuleni teen summaa muuten hienosti elämänfilosofiani!

Tunteikas ja monivivahteinen Kadonnut puutarha (2007) on oma suosikkilevyni. Tämä on vastakohtien levy jolta löytyy niin "vihaisempia" biisejä kuten Viimeinen jyvä ja toisaalta herkkiä tunnelmapaloja kuten Mykkä. Noita kertoo kuolemasta mutta ovelasti sadun muotoon verhottuna ja levyn viimeinen kappale Helmet on jazz-vivahteissaan hauska kipale.

Valoissa (2008) on niin ikään ääripäiden levy, mutta ote on vielä rockimpi.
Ja Pahinta tänään-musavideo toimii mustavalkoisuudessaan, hieno tunnelma.

10 h myöhässä - musavideossa on muuten hauska toteutus, mukana on ripaus psykedeelisyyttäkin.
"Ja kaikki olikin vain unta..."

Uudempi englanninkielinen tuotanto ei minulle kolahda. Englanninkieliset versiot tutuista kappaleista kuulostavat omaan korvaani omituisilta ja Jonsun laulustakin jää jotakin puuttumaan. Näin ollen A Way Away on lähinnä koriste levyhyllyssäni. Tänä vuonna pitäisi Indicalta ilmestyä uusi levykin - englanninkielinen tietenkin - mutta ehkäpä annan sille mahdollisuuden. Ja eihän nuo suomenkieliset albumit mihinkään katoa.
Vain kerran olen päässyt Indican keikalla käymään ja olisi mukavaa nähdä bändi uudestaankin. Toivottavasti jossakin vaiheessa tulee lisää keikkoja Suomenmaalle!

Ja Jonsu vaikuttaa varsin persoonalliselta tapaukselta - hyvässä mielessä tietenkin. Olisi kyllä hauskaa tavata tämä nainen, jutunaihetta varmasti riittäisi!
Lisäksi pidän myös hänen pukeutumistyylistään, punaisen kiharapilven ohella tyyli tuo lisää persoonallisuutta Jonsun olemukseen.

Indica:

Johanna "Jonsu" Salomaa - laulu, viulu
Heini - basso
Jenny - kitara
Sirkku - koskettimet
Laura - rummut



In the spring- and summertime I tend to listen to Indica a lot. I think that this band is bit misunderstood one here Finland, because of some kind of "childish reputation". I don't think so - besides Ikuinen virta is their worst song...
But if you take a closer look, there's versatile pop-rock music full of feeling.
The frontwoman, vocalist-violinist Johanna "Jonsu" Salomaa writes all the lyrics and music by herself, and does have quite a distinctive voice. Evocative lyrics are one reason why I love the band; they're like beautiful poems, there's even vibes of old Finnish language and some nature-romanticism as well. Well, Jonsu really is inspired by life, nature and movies.

My favourite album is Kadonnut puutarha, there's perfect balance between more "aggressive" songs and really atmospheric, moody songs. Same with Valoissa, but it's more rock-edged one. Tuuliset tienoot has even some folk influences, but Ikuinen virta is traditional pop-rock album (you can hear that it's their debut album!)
But I really don't like their English stuff, to me it's not even the same band.

You can find lyric translations here.