On taas kunnon kilometripostauksen vuoro, tekstin ja omien keikkakuvieni muodossa.
Tässä kerron (mahdollisimman) tiivistetysti omista huippuhetkistäni Amorphiksen matkassa (ei, tästä bändistä ei päästä eroon niin kauan kun tämä blogi pysyy pystyssä... :D)
Mutta Amoilla on tosiaan erityinen merkitys minulle (aiemmin kerroin lisää
bändiesittelyssä) ja keikoilla käyminen on olennainen osa omaa fanitustani. Parisenkymmentä keikkaa olen tosiaan heiltä nähnyt, mutta tässä postauksessa keskityn kohokohtiin, joita mielelläni muistelen.
Amorphikseen tutustuin Helsingin Kaisaniemessä kesäkuussa 2008, kun he soittivat Nightwishin lämppäribändinä. Olin kuullut House of Sleepin ja Silent Watersin useaan otteeseen radiosta ja pidin niitä hyvinä ralleina. Olin harkinnut levynkin ostoa, mutta ennakkoluuloisuus esti sen, sillä jostain syystä luulin muun tuotannon olevan "tyypillistä death metal-örinää". Enpä silloin tiennyt miten väärässä olin.
Mutta mielenkiinnosta päätin mennä katsomaan Amojenkin keikan. Tuolloin satoi vuoron perään vettä ja rakeita, välillä ukkonenkin jyrähteli, mutta Amojen "Kalevala-metalli" vakuutti.
Myöhemmin ostin uusimman levyn eli
Silent Watersin. Ja sehän veikin mennessään! Musiikki ja Lemminkäisen dramaattinen tarina olivat sovitettu hienosti yhteen, Tomin laulu ja tulkinta olivat niin ikään vaikuttavaa kuultavaa, kuten myös Esa Holopaisen ja Santeri Kallion tunnelmallinen soitto. Lisäksi kansanmusaelementit ja akustiset osuudet olivat mainio lisä.
Kiinnostus bändiä kohtaan kasvoi ja pian ostinkin toisen Tomin aikaisen levytyksen,
Eclipsen. Ja Brother Moonin kuulemisen jälkeen ei ollut paluuta.
Ensimmäinen keikkani fanina oli Hämeenlinnan Verkatehdas maaliskuussa 2009. Tunnelma keikalla oli intensiivinen ja bändi tuntui soittavan yhtä hyvin kuin levylläkin. Olin toisessa rivissä Tomin kohdalla, joten näkyvyys lavalle oli erinomainen. Toisinaan Born From Fireä kuunnellessa muistuu tuo keikka mieleen, sillä tuo biisi avasi keikan. Ja kurkkukipukin parantui mystisesti Brother Moonia "laulaessa"... Tulevalta levyltäkin (
Skyforger) soitettiin kaihoisa sinkkukipale Silver Bride. House of Sleepin ollessa vuorossa ihmiset lauloivat äänekkäästi kuorossa Tomin mukana.
Ja bändiläisten poistuessa lavalta joku huusi kovaan ääneen notta "Esa perkele!" Kitaristi itse hymyili leveää hymyään ja katosi sitten lavan taakse.
Mutta itse tykkäsin keikasta kovasti ja arvostus bändiä kohtaan nousi entisestään. Innolla jäin odottamaan
Skyforgerin ilmestymistä...
27.marraskuuta 2009 / Finlandia-klubi, Lahti
Myös tämä keikka kuuluu myös ikimuistoisimpien konserttieni sarjaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin eturiviin, tällä kertaa Esan kohdalle.
Tomin laulu ja esiintyminen olivat yhtä vakuuttavia kuin ennenkin, ja hänen hiustenkuivaajaa muistuttava mikkinsä oli hauska ilmestys. Oli jopa koomisen näköistä kun Tomi moshasi pitkät rastat ilmassa viuhuen, ja samaan aikaan Esa soitti vieressä viilipyttymäisen tyynenä. Vastakohdat täydentävät toisiaan, vai miten se meni?
Hieman myöhemmin muuan tyttö kiilasi eturiviin, sattumoisin minun viereeni.
"Mä haluan ottaa kuvan!" hän huusi.
Ja hän kuvasi kaiken aikaa Tomia. Kun itsekin olin ottamassa kuvaa Joutsenesta, tyttö totesi minulle: "Eikö olekin suloinen?" Tytön innokkuus sai minut hymyilemään. :)
Valitettavasti mikään hyvä ei kestä ikuisesti. Lopulta oli encoren, House of Sleepin kuorolaulun (Tomi vitsaili Esan kustannuksella, sillä kitaristi väitti osaavansa laulaa yleisöä paremmin - vitsillä tietenkin!) ja haikean My Kanteleen vuoro. Niin bändi lähti, mutta itse olin todella onnellinen. Yksi mieleenpainuvimmista keikoistani, ei epäilystäkään.
2.huhtikuuta 2010 / Finlandia-klubi, Lahti
Olin yllättynyt kun sain tietää Amojen tulevan jälleen kerran Finlandia-klubille - vain muutama kuukausi marraskuisen keikan jälkeen! Mutta sehän oli luonnollisesti positiivinen yllätys.
Tällä kertaa Tomi oli saanut oikein korokkeen ("tällainen pieni jätkä tarvitsee apuja", hän vitsaili spiikissään), "unohti" paikan jonne olivat tulleet soittamaan ja mainitsi toisen kaupungin Lahden sijasta. Vielä myöhemminkin Tomi teeskenteli unohtaneensa jotakin, tiedustellen asiaa Esalta.
Ja ennen encorea, kun bändi oli poistunut lavalta, pari (kännisen oloista) miekkosta huuteli kovaan ääneen: "Esa saatana, tule takaisin!" Kieltämättä huvittavan kuuloista.
Mutta paras osuus oli vielä edessä. Olin tehnyt Esalle - oikeastaan koko bändille - Eclipse-teemaisen kansion, joka sisälsi Brother Moonin inspiroiman maalauksen ja Amojen musan inspiroimia valokuvia. Toivoin että pääsisisn antamaan kansion heille, olisihan se muutenkin jännää tavata bändiläiset lavan ulkopuolella. Niinpä jäimmekin vielä notkumaan Sibeliustalon nurkille, josko onni potkaisisi.
Jossakin vaiheessa aloin olla jo hieman pessimistinen, mutta sitten näimme bändin bussikuskin menevän "työpaikalleen". Vielä tässä vaiheessa hänellä ei tuntunut olevan tietoa koska bändi mahtaisi tulla, mutta suositteli että palaisimme talon luo. Kiersimme vielä talon ympäri ja lopulta jäimme sisäänkäynnin luo. Nyt bussi olikin ajettu lastausoven eteen ja roudarit veivät kamoja sinne. Yhtäkkiä bussikuski tulikin luoksemme ja sanoi bändin tulevan vartin kuluttua. Saimme tulla lastausoven luo istumaan ja kuski hengaili lähistöllä, kaiken aikaa tupakkaa poltellen.
Jossakin vaiheessa hän meni käymään sisällä, ja palatessaan kertoi bändin tulevan aivan piakkoin - ja antoi minulle Snoopyn rumpukapulat!
Ja lopulta bändiläiset saapuivatkin. Esa vaikutti hämmästyneeltä, mutta ilostuneelta kun annoin hänelle tämän kansion. "Ei oo totta", hän ihasteli kansiota ja kiitti. Kun hän avasi kansion, hän sanoi tuon lauseen uudestaan ja kertoi kansion olevan "todella hienoa työtä". Hän jopa huikkasi muille bändiläisille että heidänkin täytyy tulla katsomaan!
Hän jopa otti nahkatakkinsa taskusta hopeanvärisen plektransa ja antoi sen minulle.
Bändiläiset vielä nimmaroivat kortin, johon olin piirtänyt Eclipsen kansitaiteesta tutun aurinkokuvion. Sitten oli yhteiskuvan vuoro, jonka jälkeen bändin täytyi valitettavasti lähteä kohti seuraavaa kaupunkia. Esa kiitti vielä kerran, jonka jälkeen hyvästelimme.
Joulukuussa 2010 Amoilla oli vuorossa Magic and Mayhem-nostalgiakiertue, ja näillä keikoilla soitettiin biisejä kolmelta ensimmäiseltä levyltä. Lisäksi myös entiset jäsenet, eli basisti Olli-Pekka Laine, kosketinsoittajat Kim Rantala ja Kasper Mårtensson, rumpali Pekka Kasari ja tietenkin laulaja Pasi Koskinen vierailivat lavalla.
Tuolloin en ollut vielä täysin tuttu "vanhan Amorphiksen" kanssa, joten nämä keikat olivat erinomainen tapa tutustua noihin kipaleisiin. Toki jo Magic and Mayhem-kokoelmalevy oli lähentänyt minua vanhempiin ralleihin, mutta keikoissa on aina se oma tunnelmansa.
Elämäni ensimmäiset Tavastian-keikkani olivat ilman muuta hienoja elämyksiä ja tunnelma oli korkealla kummallakin keikalla. Sain napattua myös Snoopyn rumpukapulan, eli siinä oli jo kolmas kapula kokoelmaani.
Mutta uudenvuoden reissu Tampereen Pakkahuoneelle olikin jo luku sinänsä. Harmikseni olin sattunut joulun alla sairastumaan ja flunssa ei tahtonut hellittää. No, vähän yskänlääkettä ja nenätippoja naamaan, pari Buranaakin - ja
let's mennään!
Reissuillahan sattuu aina kommelluksia, ja jälleen kerran oli mutkia matkassa. Tampereelle mennessäni junaa täytyi vaihtaa pariin otteeseen ja Riihimäen asemalla Tampereelle jatkava juna löi ovet kiinni nenäni edestä! Onneksi puolen tunnin päästä lähti taajamajuna samaan suuntaan, joten loppujen lopuksi ei mennyt paljon aikaa hukkaan.
Minulle tämä oli jo keikka numero kymmenen. Tämä uudenvuoden keikka oli myös Magic and Mayhem-kiertueen päätöskeikka ja tunnelmakin oli sen mukainen. Omalla listallani yksi parhaimmista Amo-keikoista, siitä huolimatta että Pasi Koskinen oli "aavistuksen" sekaisin... eipä mikään ihme että keikan jälkeen muut bändiläiset olivat antaneet hieman palautetta moisesta käytöksestä.
No mutta, onneksi nykyiset jäsenet, tutut naamat, olivat entisensä. Spontaani ja pirteä Tomi sai ihmiset nauramaan hauskoilla sutkautuksillaan, niin kuin aina.
"Seuraavaksi aiomme soittaa todella kauniin ja herkän biisin... Vulgar Necrolatry", hän jutteli erityisen lempeällä äänensävyllä. Heh.
Caresin "humppaosuuden" aikana sekä Tomi että Esa "tanssivat polkkaa" leikkisät virneet kasvoillaan. Lisäksi aina niin rauhallisen oloinen Esa villiintyi uudenvuoden kunniaksi; kun Tomi oli selin kitaristiin päin, Holopainen ojensi kättään "pahansuopa" hymy kasvoillaan ja nappasi rastapäätä takapuolesta... tuloksena naurukohtaus eturivissä!
Ja ennen loppukumarruksia Tomi soitti Esan kitaraa "hämmästynyt" ilme kasvoillaan. Sen jälkeen Esa sieppasi Tomin kainaloonsa ja laulajaa vain hymyilytti.
Myöhemmin yöllä satuin olemaan bändin kanssa samassa metallibaarissa (mikä lie onnenkantamoinen) ja jossakin vaiheessa huomasin ajautuneeni vitsailemaan Sanden kanssa. Esakin oli vähän aikaa seurassamme, joten annoin itse tekemäni "valokuvavihkoset" (jotka sisälsivät ottamiani keikkakuvia kuluneen vuoden varrelta) hänelle. Yhteiskuvaa en tähän suostu laittamaan, sillä näytän varsin typerältä siinä - ja taisinpa muutenkin heittää aika typerää läppää kummallekin herralle, mutta ainahan syyn voi vierittää hyvänmakuisille valkovenäläisille... :)
Elämäni parhain ja hulluin uusivuosi kieltämättä!
Kevättalvella 2011 hankin kaikki vanhemmat Amo-levyt (
The Karelian Isthmus on tosin vieläkin hankkimatta, jos ihan rehellisiä ollaan), joten siinähän riitti kuunneltavaa.
Elegyyn rakastuin totaalisesti ja ainakin pari viikkoa taisinkin kuunnella pelkästään tuota levyä.
The Beginning of Timesiä odottelin jännityksellä, ja toukokuussa julkaistiin tuo Väinämöisestä kertova albumi. Silloin satuin olemaan Lieksan kauniissa maisemissa (Kolilla ja Ruunaan koskilla) retkeilemässä ja Joensuusta saakka piti lähteä levyä hakemaan! Mutta oikeastaan oli sattuvaa suorittaa levyn ensikuuntelu näissä maisemissa, kun kerran kyseessä on Kalevalasta ja luonnosta ammentava bändi. Niinpä
The Beginning of Timesiä kuunnellessa muistuukin tämä reissu mieleen. Ja kansitaidehan inspiroi minua ottamaan tuon alla olevan kuvan. Kalevalassahan maailma syntyi sotkan munasta...
Jos uusivuosi ja Amorphis olivat mieluisa yhdistelmä, niin miten olisi juhannusyö ja Amorphis? Tosin kokonaisuutena tämä Nummirockin matka oli kirjaimellisesti
magic and mayhem - about hengissä selvisin kotiin, heh.
Mutta Amojen keikalla oli aivan omanlaisensa tunnelma. Puolen vuoden keikkatauko oli omalta osaltani ohitse ja ilmassa oli pientä jännitystäkin - miten uudet rallit tulisivat toimimaan lavalla? Ainakin uudet lavasteet näyttivät kauniilta, vaikka ihmiset keksivätkin taustalakanan sotkanmunasta pienen sanaleikin. :)
Battle for Lightin pianointron siivittämänä bändiläiset astelivat lavalle. Kyseinen biisi ja My Enemy kuulostivat entistäkin mahtipontisemmalta, You I Need sai uutta särmää, Three Wordsin kertsin mukana tuli huudettua ääni käheäksi ja Crack In A Stonen "pahaenteinen" tunnelma kuului niin ikään liveversiostakin.
Lisäksi täytyy sanoa että Tomin mikrofonit sen kuin muuttuvat kaiken aikaan hullummiksi - nyt vanha "hiustenkuivaaja" oli vaihtunut jonkin sortin peliohjaimeen tai avaruusalukseen. :)
Myös pyrotekniikat olivat komeaa katsottavaa, siinähän bändi oli kirjaimellisesti liekeissä.
Myös viikonloppureissu Helsinkiin oli täynnä sattumia ja tapahtumia, mutta Amojen Tuska-keikka oli parhaimpia festarivetoja mitä olen tältä bändiltä nähnyt. Aurinko paahtoi porotti kirkkaalta taivaalta ja lämpöasteitakin oli ainakin +30, eli siinähän oli kirjaimellisesti kuumat oltavat. Järjestyksenvalvojat suihkuttelivat välillä vettä eturiviin ja itse asiassa se oli hauskaa - sen kun nosti kädet ilmaan, "lauloi" bändin mukana ja samalla sai mainion viilennyksen!
Settilistaan sisältyi pari yllätystäkin; Song of the Troubled One, ja My Kantele soitettiin poikkeuksellisesti keskellä settiä eikä viimeisenä biisinä, niin kuin yleensä on tapana.
Pyrojakin tuli ja varsinkin My Enemyssä ne olivat hienosti ajoitettu Tomin örähdyksiin. Esa ja Nicu ilmeilivät keskenään, ja Holopainen jopa "ampui" kitarallaan ilmaan, ilkikurisesti virnistäen. Keikan loputtua Esa jopa kumarsi yleisölle...
31.elokuuta klubikiertue alkoi tietenkin Tavastialta, ja settilista oli kuin unesta. Song of the Sage, In the Beginning, Mermaid, Drowned Maid, Beginning of Time... jopa Relief ja Brother Moon! Ja Esa soitti My Kanteleen loppusoolon sähkösitarilla, aivan kuten
Elegyltä löytyvässä akustisessa versiossa. Mukava yllätys kieltämättä, sillä tästäkin soittimesta lähtee kaunis ääni.
16.syyskuuta oli vuorossa Hämeenlinnan Verkatehdas, eli tämän keikan myötä ympyrä sulkeutui. Lisäksi Hämeenlinnan Musiikissa oli oikein nimmarinjakotilaisuus, vaikka ainoastaan Esa, Nicu ja Koippari olivat paikalla. Oli siis sopiva sauma antaa Esalle synttärilahja, kun lokakuuhun ei ollut enää pitkä aika. Lahjat olivat siis posliinimaaleilla maalattu kahvimuki ja omista keikkakuvistani teetätetty kirja.
Valitettavasti olin hieman väsähtänyt enkä kauaa viihtynyt paikalla, mutta ainakin Esa sai lahjansa - ja varsinkin kirjasta hän tuntui pitävän paljon!
Nimmarit tulivat itse tehtyyn kollaasikuvaan.
Onneksi energiavaje korjautui illaksi ja sainkin nauttia upeasta keikasta Verkatehtaan puitteissa. Settilista oli melko lailla samanlainen kuin Tavastiallakin, mutta omasta mielestäni Verkatehtaan keikalla oli hienompi tunnelma. Alonen aikana oli muuten hienot "psykedeeliset" valot!
Huhtikuussa 2012 Amot kiersivät Suomen konserttisaleja ja klubeja - ja nämä olivatkin hieman erilaisia keikkoja. Osa biiseistä soitettiin semiakustisina versioina ja loput biisit kajahtivat ilmoille tuttuun tapaan sähköisesti. Myös vierailevat muusikot toivat oman lisänsä näihin keikkoihin. Vierailevat tähdet olivat siis Piirpaukkeen Sakari Kukko sekä Mari Multanen.
Pääsin todistamaan kolme erikoiskeikkaa (Lahden Sibeliustalo, Helsingin Virgin Oil Co sekä Tampere-talo) ja kaikki olivat upeita elämyksiä. Lisäksi Virgin Oilissa olen aina halunnut päästä käymään ja viimeinkin siihen oli mahdollisuus.
Helsingistä jatkoin matkaa siis Tampereelle ja sinne saapui myös kaverinikin, jonka olin halunnut tutustuttaa tarkemmin Amojen musiikkiin. Myös hän tykkäsi keikasta kovasti!
Semiakustisessa osuudessa kuultiin siis Enigma (yksi lempibiiseistäni), I of a Crimson Blood, Empty Opening, Rusty Moon (tästä biisistä tykkään nimenomaan huilujen takia), Brother Moon (mitä tietysti rakastin, ja tämä semiakustinen versio kuulosti entistäkin kansanmusiikkimaisemmalta) ja yllättäen Sign from the North Side.
Myös sähköinen osuus sisälsi hienon yllätyksen, kun ilmoille kajahti tunteikas Her Alone.
Tällaisia matkamuistoja tarttui mukaan tältä kiertueelta. Siinä on kiertuekirjaa, postikorttia ja settilistankin onnistuin tuurilla saamaan. :)
Paljon on siis nähty ja koettu tämän bändin matkassa. Hienoja hetkiä varmasti riittää myös tulevaisuudessakin, joten seikkailut jatkukoon!
