Wind of the north: "Ne tanssii taivasalla"

On taas keikkatarinan ja -kuvien aika!
Voisin sanoa että tällä hetkellä olen totaalisesti rakastunut Värttinään. Bändin musiikki on tunteita täynnä ja tällainen kalevalainen tunnelma viehättää minua paljonkin. Susan, Johanna ja Mari ovat lahjakkaita laulajia, lisäksi he osaavat eläytyä erilaisiin tarinoihin ja tunteisiin vaikuttavalla tavalla.

Ja nimenomaan live-esiintyminen on Värttinän vahvuuksia - mikäli bändi kiinnostaa edes hitusen, niin suosittelen lämpimästi käymään heidän keikallaan! Itse asiassa tykästyinkin Värttinään keikalla käytyäni. Jo sitä ennen kuuntelin aika paljon joitakin heidän levyjään, mutta tuolla tammikuisella Musiikkitalon keikalla olin myytyä naista ja käsitykseni tästä bändistä muuttui täysin.

Värttinä on siis suomalaisen nykykansanmusiikin kulmakivi ja näin ollen genrensä tunnetuimpia edustajia. On tosin hauskaa että ulkomailla bändi on paljon tunnetumpi kuin kotimaassaan!

Värttinä on todella vanha yhtye, vuosien varrella kokoonpano on muuttunut useaan otteeseen ja itse musiikki on saanut uusia sävyjä. Aluksi yhtye soitti perinteisemmän linjan kansanmusiikkia, mutta myöhemmin musiikki on saanut vaikutteita myös modernista musiikista ja Kokko-albumia (1996) voidaan pitää eräänlaisena vedenjakajana bändin uralla. Kansanmusan, popin ja rockin yhdistelmä tekeekin Värttinästä ainutlaatuisen yhtyeen. Ja monipuolisuuskin on bändin vahvuuksia.

Värttinä tunnetaan myös reippaasta ja korkeasta naislaulusta - nykyiset laulajat ovat siis Susan Aho, Johanna Virtanen ja Mari Kaasinen (joka on myös yksi alkuperäisistä jäsenistä).

Sanoitukset perustuvat luonnollisesti suomalais-karjalaiseen mytologiaan ja kansanperinteeseen. Tarinat kertovat luonnosta, kulkureista, miehistä, naisista, lapsista, juoruämmistä, ilosta, kaipuusta, surusta, vihasta - koko tunteiden kirjosta.

Tykkään myös sanoitusten runollisuudesta ja vanhasta suomenkielestä. Myös karjalan murre tuo hauskan vivahteen sanoituksiin. Täytyy tosin myöntää että toisinaan englanninkielisistä käännöksistä on helpompi saada selvää, heh. :)

Tällä kertaa tie suuntasi siis Lappeenrantaan ja Saimaa Open Airiin. Sääkin oli mitä kaunein, joten tältä kesäpäivältä olisi voinut enempää toivoakaan.

Kun olin kävelemässä kohti festarialuetta, bändi oli tekemässä soundcheckiä ja saatoin kuulla kuinka tytöt aukaisivat äänijänteitään Linnunmieltä laulamalla. Tuli kylmät väreet, vaikka ainoastaan kuulin heidän äänensä. Heillä on tosiaankin kauniit ja kirkkaat äänet, ei voi muuta kuin ihastella heidän laulunlahjojaan.

Ekana biisinä soitettiin elämänmakuinen Tuuterin tyttäret, tämä pirteä ralli on erinomainen tunnelmannostattaja ja vielä tanssittavakin. Mutta kipalehan kertookin nimenomaan tanssimisesta tähtien alla...

Seuraavina vuorossa olivat Yötulet ja Ottajat, kumpainenkin on omien suosikkieni joukossa. Melodialtaan Ottajat on tarttuva kipale, mutta sanoituksiltaan melko kaihomielinen. Tarina nimittäin kertoo yksinäisestä tytöstä, joka odottaa hyvää miestä tulevaksi.

Käppee on hauska kipale, siinä nimittäin manaillaan huonoja ja kelvottomia miehiä. Alkuperäinen versio on a cappella-laulu, mutta itse pidän liveversiota parempana, sillä rummut tuovat lisää rytmiä biisiin.

Tuulilta tuleva on myös suosikkejani. "Kesäinen laulu", kuten Susan totesi. Sanoitukset voi tulkita monellakin tavalla - niissä joko ollaan rakkautta etsimässä tai kaivataan kaukana olevaa rakasta.

Mutta Äijö on dramaattinen biisi. Tarina kertoo vanhasta ja hullusta miehestä, jota kyy on purrut. Sitten äijänkäppänä kiroaa "riivatun purijan" maan alle, mutta lopulta hän kuolee. Niinpä biisissä onkin varsin aavemainen tunnelma. Karmiva kipale kieltämättä, varsinkin live-versio. Mutta se on myös hyvä osoitus naisten eläytymiskyvystä - tämän laulun aikana jopa Susan Ahon kaltainen suloinen keijutyttö muuttuu ilkeäksi noidaksi. Mutta Johanna oli kaikkein pelottavin, sillä hän murisi itse kirouksen. Ja tällä kertaa heillä oli jopa ruoskat käsissään! Toisaalta tämä biisi sopii paremmin hämärään konserttisalivalaistukseen; Musiikkitalon keikalla kuulin tämän biisin ekaa kertaa ja pikkuisen kyllä pelotti...

Myös Varrii ompi zaijuvesj (tai "turpajumppa", sillä tässä biisissä he laulavat todella nopeasti) on hauska kappale. Tämä biisi on peräisin Värttinän uran alkuajoilta, jolloin bändi teki omia versioitaan perinteisistä karjalaisista folk-melodioista. Edes minä en ymmärrä kaikkia sanoja! Mutta sen tiedän, että kappaleen nimi tarkoittaa "teevesi on kuumaa".

Värttinää energisempää livebändiä tuskin voisi kuvitella. Varsinkin sympaattinen Susan vaikutti huolettomalta ja hymyili lähes kaiken aikaa. Mutta he kaikki ovat todella karismaattisia esiintyjiä, siitä ei ole epäilystäkään. Hyväntuuliset tytöt vitsailivatkin paljon.

He myös näkivät "hyvännäköinen miehen" yleisössä ja osoittivat häntä. "Kyllä, huomasin hänet jo aiemmin", Johanna virnisti.

Aivan kuin heillä ei koskaan olisi huonoa päivää!

Viimeinen kappale (ennen encorea) oli luonnollisesti Seelinnikoi. Alkuperäinen biisi on todella hidastempoinen ja tylsä energiseen liveversioon verrattuna! Tytöt tanssivat ja hyppivät villisti, leveät hymyt kasvoillaan.

Sitten bändi poistui lavalta hetkeksi, mutta pian he tulivat takaisin ja soittivat Lemmennoston viimeisena biisinä. Tämä lauluhan on eräänlainen "rakkausloitsu", joten Marin viimeiset sanat olivatkin:

"Tässäpä oli siis lemmennostatusta koko loppuillaksi. Mutta olkaa varovaisia!"

Lopuksi siis keikkakuvia. Lisää kuvatuksia löytyy täältäkin.