Värttinä on suomalaisen nykykansanmusiikin kulmakivi ja näin ollen genrensä tunnetuimpia edustajia. On tosin hauskaa että ulkomailla bändi on paljon tunnetumpi kuin kotimaassaan! Kansanmusan lisäksi bändin musiikissa kuuluu vaikutteita popista, rockista ja jopa jazzista.
Värttinällä on pitkä historia takanaan. Pohjois-karjalaista alkuperää oleva yhtye on ollut olemassa jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan ja kokoonpanotkin ovat ehtineet muuttua useaan otteeseen. Nykyiset laulajat ovat Susan Aho, Mari Kaasinen (joka on yksi alkuperäisjäsenistä) ja Johanna Virtanen.
Värttinän tavaramerkki on reipas ja menevä naislaulu. Kalevalamittaiset lyriikat kuulostavat kauniilta ja tuovat rytmiä lauluun, ja karjalan murrekin kuulostaa hauskalta (ja sattumoisin sukuni on nimenomaan Pohjois-Karjalasta lähtöisin...). Tytöt ovat lahjakkaita laulajia ja on vaikuttavaa kuinka he osaavat eläytyä erilaisiin tarinoihin ja tunteisiin. Itse asiassa Värttinään tykästyinkin keikalla käytyäni - jo sitä ennen kyllä kuuntelin levyjä aika paljon, mutta tuolla Musiikkitalon keikalla olin myytyä naista. Tunteikas musiikki vaatii tunteikkaita esiintyjiäkin, eikö?
Näissä lauluissa on iloa ja leikkisyyttä, kaipausta, surumielisyyttä, kapinallisuutta ja jopa pelottavuuttakin.
Levyhyllystäni löytyvät lähes kaikki Värttinä-albumit. Vihma ja kaksi ensimmäistä levytystä (Värttinä ja Musta lindu) puuttuvat vielä toistaiseksi, vaikeasti saatavilla olevia levyjä kun ovat.
Ilmatar taitaa olla oma suosikkialbumini, onhan se varsin monipuolinen levy - löytyy niin akustista tunnelmointia (Milja), hurja tarina käärmeen puremasta miehestä (Äijö), iloista meininkiä (Linnunmieli), instrumentaalista tunnelmointia (Lieto) ja surullinen tarina meren viemistä ihmisistä (Meri).
Linnunmieltä kuunnellessa tulee aina hyvälle tuulelle, ja Kylä vuotti uutta kuuta on upea esimerkki Värttinän herkemmästä puolesta. Mieleni alenevi vangitsee surumielisyyden hienolla tavalla ja Seelinnikoi saa aivan uutta särmää livenä.
Äijö on tietyllä tavalla kummallinen, jopa pelottava biisi - mutta tarkoituksella. Tarinahan kertoo vanhasta miehestä jota kyy puree ja sitten tämä äijänkäppänä manaa "riivatun purijan" maan alle. Manauksen lausuu itse Ismo Alanko.
Oi dai on kaunis tunnelmapala ja Kokko kertoo puolestaan lintujen kuninkaasta.
Lopuksi vielä "humppavetoisempi" biisi - vanha suomenkieli kuulostaa aika hauskalta, varsinkin nopeasti laulettuna!
Susan Aho
The roots of Värttinä are in North Karelia (eastern Finland). Since there are a lot Karelian dialect words in the lyrics, even a native Finn has to listen carefully what are they singing about.
The band has existed almost thirty (!) years and during the years the line-up has changed many times. Current vocalists are Susan Aho, Mari Kaasinen (one of the original members) and Johanna Virtanen.
Värttinä's music really is full of feeling - Linnunmieli (A bird's mind) makes cheerful, Kylä vuotti uutta kuuta (The village waited for a new moon) is a brilliant example of their sensitive side, Mieleni alenevi (Low-spirited mind) captures a rueful state of mind very well and live version of Seelinnikoi is quite a boisterous compared to the album version.
Äijö (The old man) is sort of weird, even scary song - but in purpose. The story is about an old man whom a viper bites, and then the man curses that damn snake under the ground. The voice of man is by Ismo Alanko (known rock musician here Finland).
Oi dai is a beautiful moody song and Kokko tells a story about an eagle. Varrii ompi tsaijuves (Tea water is hot) proves that quick-pronounced old-fashioned Finnish language sounds funny!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti